Nuorisotoiminta

NUORISOTOIMINNAN RYHMÄT

Tervetuloa yleisurheilemaan!

Valkealan Kajon nuorisotoiminnan yleisurheiluharjoitukset ovat liikunnan perustaitoja, kuten juoksemista, hyppäämistä ja heittämistä sekä yleensä yleisurheilutaitoja kehittävää harrastustoimintaa 13-vuotiaille ja nuoremmille lapsille. Säännöllisissä ja suunnitelluissa harjoituksissa liikunnan perustaitojen lisäksi lapsille ja nuorille opetetaan monia elämässä tarvittavia tunne- ja vuorovaikutustaitoja. 

Valkealan Kajon nuorisotoiminnan yleisurheiluharjoitukset ovat liikunnan perustaitoja, kuten juoksemista, hyppäämistä ja heittämistä sekä yleensä yleisurheilutaitoja kehittävää harrastustoimintaa 13-vuotiaille ja nuoremmille lapsille. Säännöllisissä ja suunnitelluissa harjoituksissa liikunnan perustaitojen lisäksi lapsille ja nuorille opetetaan monia elämässä tarvittavia tunne- ja vuorovaikutustaitoja. 

Valkealan Kajon nuorisotoiminnan yleisurheiluharjoitukset jatkuvat huhtikuussa Kuusankosken Kalliosuojassa ja sään salliessa ulkona Valkealassa urheilukentän ympäristössä tai muussa ilmoitetussa paikassa. Urheilukentille siirrytään heti kun kentät avautuvat. Uusi kausi alkaa toukokuun alussa, tervetuloa mukaan vanhat ja uudet urheilijat! Ryhmiin ilmoittautuminen ja tiedotus tapahtuu Suomisportissa. 

NUORISOTOIMINNAN RYHMÄT, KESÄ 2024

TAITO (2011 - 2012 syntyneet, 3 krt/vkossa, touko-elokuu)

Kehitetään nopeutta, kestävyyttä, kimmoisuutta ja lihaskuntoa. Jatketaan yleisurheilun lajitaitojen harjoittelua monipuolisen tekemisen kautta.

• Tiistai klo 17.00 – 18.30, Kuusankosken urheilukenttä
• Torstai klo 17.00 – 18.30, Valkealan urheilukenttä
• Lauantai klo 11.00 – 12.30, Valkealan urheilukenttä
(aloitus 7.5.2024 Valkealassa)

TAITO-ryhmään ilmoittautuminen:
https://seurat.suomisport.fi/invite/f64873da-c43a-45fe-9d09-c114961e6ec8

KYKY (2013 – 2014 syntyneet, 3 krt/vkossa, touko-elokuu)

Harjoitellaan yleisurheilulajien (hypyt, heitot ja juoksut) tekniikoita sekä kehitetään fysiikka- ja yleismotorisia taitoja.

• Tiistai klo 17.00 – 18.30, Kuusankosken urheilukenttä
• Torstai klo 17.00 – 18.30, Valkealan urheilukenttä
• Lauantai klo 11.00 – 12.30, Valkealan urheilukenttä
(aloitus 7.5.2024 Valkealassa)

KYKY-ryhmään ilmoittautuminen:
https://seurat.suomisport.fi/invite/29da2947-e20d-4f22-b154-29998860098a

TAHTO (2015 – 2016 syntyneet, 2krt/vko touko-elokuu)

Opetellaan yleisurheilulajien perusteita hyppyjen, heittojen ja juoksujen kautta sekä kehitetään monipuolisesti liikunta- ja lajitaitoja.

• Maanantai klo 17.00 – 18.30, Valkealan urheilukenttä
• Torstai klo 17.00 – 18.30, Valkealan urheilukenttä
(aloitus 13.5.2024 Valkealassa)

TAHTO-ryhmään ilmoittautuminen:
https://seurat.suomisport.fi/invite/28be9f2b-d8a4-410d-ada8-730f3e9d5bef

INTO (2017 – 2018 syntyneet, 2krt/vko ajalla 3.6-11.7.)

Tutustutaan leikkien ja pelien kautta yleisurheilun maailmaan harjoitellen mm. heittoja, hyppyjä ja juoksua. Samalla kehitetään monipuolisesti lasten perusliikuntataitoja. 

• Maanantai klo 17.30 – 18.30, Valkealan urheilukenttä
• Torstai klo 17.30 – 18.30, Valkealan urheilukenttä
(ajalla 3.6 – 11.7.2024)

Into-ryhmään ilmoittautuminen:
https://seurat.suomisport.fi/invite/a1db58ed-859c-41ce-b2c7-3cbb60b27753

SISU (2019 – 2020 syntyneet, 2krt/vko ajalla 3.6-11.7.)

Kehitetään lasten perusliikuntataitoja, kehonhallintaa ja opetellaan yhdessäoloa. Leikkien ja pelien kautta koetaan liikunnan iloa ja onnistumisen elämyksiä.

• Maanantai klo 16.30 – 17.30, Valkealan urheilukenttä
• Torstai klo 16.30 – 17.30, Valkealan urheilukenttä
(ajalla 3.6 – 11.7.2024)

Sisu-ryhmään ilmoittautuminen:
https://seurat.suomisport.fi/invite/a7bbc53c-71fb-4c55-9438-3432b715f05c

HARJOITUSMAKSUT

KYKY ja TAITO: talvikaudelta jatkavat 120€ / uudet 150€ kausi. Uusilla hintaan sisältyy lisenssi.

TAHTO: talvikaudelta jatkavat 80€ / uudet 110€ kausi. Uusilla hintaan sisältyy lisenssi.

SISU ja INTO: 60€ (sis. ryhmälisenssi)


Harjoitusmaksu sisältää kesäkauden ohjatut harjoitukset, yleisurheilulisenssin 2024 uusilla ja osallistumismaksuja tiettyihin kilpailuihin. Tutustu kilpaurheilu-sivuilta tarkemmin: valkealankajo.fi/yleisurheilu/kilpailut/kilpaurheilu/

Tutustu lisenssin etuihin: yleisurheilu.fi/seurat/yleisurheilulisenssit

Ilmoittautumiset kerätään Suomisport-palvelussa. Ilmoittaaksesi lapsesi tarvitset Suomisport-tilin. Suomisport sovelluksen voit ladata omasta appi-kaupasta.

​Huom!

Ilmoittaaksesi lapsesi, luo ensin tili itsellesi ja vasta sen jälkeen huollettavallesi. Tilit voidaan luoda ilmoittautumisen yhteydessä.

>> Katso ohjevideo ryhmään liittymisestä 

LISÄTIETOJA

Valkealan Kajo
Tiina Jyrkiäinen
nuorisovastaava alle 13 -vuotiaat
tjyrkiainen@hotmail.com
puh. 050 536 7676

voitto seivas koysi matolla