Kouvola Volleyn B-tytöt taistelivat mestareiksi lentopallon aluemestaruussarjan finaalissa lauantaina Korialla. Turnaukseen oli kutsuttu 6 parasta B-tyttöjoukkuetta 15 joukkueen sarjasta.

Päivä alkoi alkusarjassa 2-0 voitolla heikosti pelannutta Salpis-98 vastaan. Alkusarjan toisessa ottelussa ViLePa vei hyvänolon tunteeseen tuudittautuneelta KoVolta erän, mutta Kouvola Volleyn perusosaaminen riitti kolmannen erän voittoon ja peli Kouvolalle 2-1. Välierässä Kouvola sai vastaansa toisen alkulohkon kakkosen, PuMan Helsingistä. Ottelusta kehkeytyi varsinainen jännitysnäytelmä, sillä Kouvola Volley nousi kummankin pelatun erän altavastaajan tilanteesta 18-23 erävoittoihin ja eteni loppuotteluun Salpis- 97 Hollolasta vastaan.

Finaalissa Salpista vastaan taisteli yhtenäinen ”nyt tai ei koskaan”-fiiliksellä pelannut Kouvola Volley. Kouvola nousi ensimmäisen erän tukalasta tilanteesta 18-23 taas kerran erävoittoon pistein 29-27. Ottelusta henkisen yliotteen saanut Kouvola Volley ei antanut Salpikselle mahdollisuuksia viedä ottelua kolmanteen erään, vaan naputteli kapteeninsa Veera Hämäläisen johdolla taululle lukemat 20-14. Hämäläistä säesti Kouvolan passari Essi Penttinen yhdessä Taru Aapron, Yasmine Madsenin, Ida Laaksosen ja Martta Lindströmin kanssa. Erässä Kouvolan libero Henna Niemi esitti kauden parastaan ja toimitti pallot tarkasti Penttiselle. Noista lukemista Salpiksella ei ollut enää aseita Kouvolaa vastaan ja niinpä Kouvola iski hurmoksessa loput pisteet tauluun ja meni erävoittoon pistein 25-15 ja loppuotteluvoittoon erin 2-0. Rankingin sijalta 3. turnaukseen lähteneen joukkueen voitonriemusta ei ollut tulla loppua, niin hyvältä kultamitalit maistuivat.

”Hieno saavutus ja venyminen tytöiltä. Tänään meillä oli yhtenäinen ja päättäväisesti taistellut joukkue”, tiivisti kultamitali kaulassa Kouvola Volleyn valmentaja Petri Kuokkanen mitalikahvien lomassa.

Turnauksen sijoitukset:
1. Kouvola Volley
2. Salpis -97, Hollola
3. ViLePa, Vihti
4. PuMa, Helsinki
5. Blues Volley , Järvenpää
6. Salpis -98, Hollola