Valkealassa pelattiin sunnuntaina 7.12.2014 Naisten Harrastesarjan turnaus viiden joukkueen kesken. Itsenäisyyspäivän vietosta Valkealatalolle saapuivat pelaamaan IitPy, KoHuKo ja KuPara, emäntinä toimivat Terttuset sekä toisena kotijoukkueena Sirkkuset, joille turnaus oli historian ensimmäinen.

Viiden joukkueen turnaus päätettiin pelata 2 voittoerän sekä 25 eräpisteen peleinä ilman pistekattoja, näin kaikki joukkueet pääsivät varmasti kunnolla pelaamaan. Pelit olivatkin tasaisia ja Valkealassa nähtiin harrastesarjan tapaan niin lyhyitä ja nopeita palloja kuin myös uskomattomia palloralleja, joiden jälkeen varmasti myös yleisö hengästyi.

Joukkueille tuli päivän aikana neljä peliä. Viimeiseen peliin IitPyn kanssa häviöttä lähtenyt Sirkkuset ei turnauskokemattomuuttaan enää jaksanut taistella ns. loppuottelussa, vaan turnauksen voittoon marssi IitPy puhtaalla pelillä. Toiseksi siis Sirkkuset ja kolmanneksi Terttuset. KoHuKo ja KuPaRa taistelivat keskinäisessä ottelussaan neljännestä sijasta. KoHuKo sai kuitenkin käännettyä pelin voitokseen kolmannessa erässä, jolloin KuPaRan oli tyytyminen viitossijaan.

Valkealassa on upeat puitteet tällaiselle turnaukselle ja mahdollisuus myös järjestää useamman sarjan turnaus, nyt kuitenkaan päivä ei tainut kaikille sopia parhaiten, joten toivottavasti pääsemme Valkealaan pelaamaan vielä isompaa turnausta.

20141207 133638 20141207 133409

Tulokset

Kupara- IitPy 0-2
KoHuko-Terttuset 0-2
IitPy-Terttuset 2-0
Sirkkuset-KoHuKo 2-1
Sirkkuset-Kupara 2-0
IitPy- KohuKo 2-0
Terttuset-Sirkkuset 0-2
Kupara – KoHuKo 1-2
Kupara-Terttuset 1-2
IitPy-Sirkkuset 2-0

1. IitPy 12p
2. Sirkkuset 10p
3. Terttuset 8p
4. KoHuKo 7p
5. KuPaRa 6p