Kajon lentopallonaisilla helppo iltapäivä Heinolassa. Valkealan Kajo vieraili Myllyojan Mastersin kotisalissa sunnuntaina. Kajo vei tunnin ja vartin kestäneen 2-sarjan ottelun nimiinsä 3-0 (25-15,25-8,25-11). Ottelussa toki pidettiin myös kunnon kahvitauko kahden pelatun erän jälkeen, joten pitkäksi retkeksi sunnuntaivierailua ei voida sanoa.

-Tasaista puurtamista. Heikko vastus ei oikein sytytä joukkuetta eikä peli noussut missään vaiheessa hyvälle tasolle, totesi Kajon passari Essi Penttinen. Myllyoja ei kauden kolmessa ottelussa ollut saanut vastustajilta erääkään, eikä onnistunut siinä nytkään.
- Heikko vastustaja, liberopeli toimi meillä tänään hyvin. Peliä, missä vastustajalta tulee paljon roiskepalloja, on vaikea kontrolloida - saatiinpa kokeiltua jonkin verran uusia pelipaikkoja, tuumi Kajon luotsi Petri Kuokkanen

- Helppoja omia virheitä tehtiin aivan liikaa, onneksi keskinkertaisellakin pelillä saatiin tänään voitto, totesi Kajon kapteeni Ida Laaksonen.

Kajon pelit jatkuvat ensi sunnuntaina, jolloin joukkue matkaa Hollolaan Salpiksen vieraaksi. Seuraava kotiottelu Valkealatalolla sunnuntaina 26.10 Kolea vastaan.