Karhulan Veikot vei joukkueiden kauden toisen keskinäisen ottelun 3-0 (25-21, 25-22, 25-9).

- Kaksi ekaa erää oli suhteellisen tasaisia, muttei saatu erien lopussa käännettyä voitoiksi. Viimeinen erä alkoi virheillä, eikä lähtenyt käyntiin erän vanhetessa vaikka muutamia hyviä suorituksia tulikin. Pelattiin liikaa mukavuusalueella, syöteltiin liian helppoja, eikä saatu vastustajan peliä rikki ja itse tehtiin liikaa virheitä. Totesi Kajon valmentaja Petri Kuokkanen.

Kajo aloitti pelin muutamalla hyvällä hyökkäyksellä nelospaikalta ja sai kahdessa ensimmäisessä erässä hyviä torjuntapisteitä. Kokeneempi Kahula kuitenkin käänsi rutiinilla erät edukseen.

- Ihan hyvät kaksi ekan erän alkua meiltä, mutta Kavella oli tänään enemmän halua voittaa ne. Kolmannessa erässä ei enää uskottu itseemme. Summasi perjantai-illan Kajon passasi Essi Penttinen.