Koronatilanne on kääntynyt taas Kymenlaaksossa hiukan laskuun. Olemme edelleen kiihtymisvaiheessa, mutta viimeisen viikon ajan tartuntojen määrä on ollut hiukan laskeva. Valtakunnallisesti alueiden väliset erot tartuntojen määrissä ovat nyt tosi isot.

AVIn kokoontumisrajoitus 20 henkilöä voimassa nykyisellä päätöksellä 15.6. asti

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on antanut päätöksen siitä, että 15.6. asti Kymenlaaksossa on kokoontumisrajoitus 20 henkilöä yleisötilaisuuksiin sekä sisällä että ulkona. Hallitus on päivittämässä hybridistrategiaansa, mutta hallitus tai sosiaali- ja terveysministeriö ei voi tehdä muutoksia alueen kokoontumisrajoituksiin. Yleisötilaisuuksien kokoontumisrajoitusten muutos edellyttää siis aluehallintovirastolta uutta päätöstä. Kunnes uusi päätös AVIsta tulee, on tämä nykyinen 20 henkilön kokoontumisrajoitus voimassa.

Kouvolassa voimassa olevat rajoitukset ja ohjeet löytyvät täältä: www.kouvola.fi/koronavirus