Urheilutoimijoiden pyynnöstä koronaohjeita on tarkennettu Kymsoten kanssa seuraavasti:


Jos joukkueessa tulee tietoon koronaan sairastunut henkilö, koko joukkueen harjoituksia ei tarvitse pysäyttää. Kymsote ei enää tee harrastuksissa todetuista tartunnoista jäljitystä eikä määritä altistuneita.

Perheille ja harrastajille suositellaan seuraavaa:

  • Harjoituksiin saa osallistua vain oireettomana.
  • Mikäli on koronavirukseen viittaavia oireita, tulee jäädä kotiin. Voi tehdä kotitestin. Virallista testiä suositellaan erityisesti sote-työntekijöille ja riskiryhmille.
  • Positiivisen koronatestin jälkeen tulee pysyä kotona viiden vuorokauden ajan. Jos näistä on kaksi viimeistä oireetonta, voi palata harrastuksiin. Jos oireet jatkuvat, tulee pysyä poissa harrastuksista kunnes kaksi oireetonta päivää on kulunut.
  • Jos samassa taloudessa on koronaan sairastunut, mutta itse on oireeton, suositellaan ylimääräisten kontaktien välttämistä viiden päivän ajan. Tämä tarkoittaa sitä, että töissä, koulussa, päiväkodissa tai esimerkiksi kaupassa tai apteekissa voi käydä. Harrastuksia, ystävien tapaamisia ja juhlia tms. suositellaan kuitenkin välttäväksi. Korona tarttuu herkästi samassa taloudessa asuvien kesken.
  • Positiivisesta koronatestin tuloksesta kannattaa omin toimin ilmoittaa henkilöille, joiden kanssa on ollut (erityisesti ilman maskia) lähikontaktissa oireiden alkamisesta ja kaksi vuorokautta ennen sitä. Esimerkiksi samassa autossa istuminen ilman maskia tai yhdessä leikkiminen ovat lähikontakteja. Positiivisesta koronatestistä voi halutessaan ilmoittaa myös urheilujoukkueen jäsenille, jotta he osaavat seurata oireitaan.
  • Jos urheiluseurassa tai –joukkueessa tulee tietoon koronatartunta, suositellaan että muut seuraavat oireitaan ja jäävät herkästi pois harjoituksista, mikäli oireita ilmenee.